Sote-valtuusto sinetöi ateria- ja siivouspalvelujen yhtiöittämisen – yhtiö olikin jo Kaupparekisterissä
Hoitajapula pitää sotea pinteessä – lomakauden loputtua tilanteen pitäisi helpottua, mutta henkilöstöpula jatkuu ja näyttää siltä, että esimerkiksi yleislääketieteen osastosiiven kaikkia tehtäviä ei saada täytettyä
Jukka Lindbergistä Kainuun hyvinvointialueen uusi johtaja – ''Sen takia minut tänne on palkattu, että me pystytään tekemään muutoksia''
Kainuun sote jatkaa kiireettömien palveluiden supistamista – Kuhmossa on väliaikaisesti lopetettu röntgentutkimukset
Turvallisuustilanne herättää kysymyksiä - Kainuun soten ja pelastuslaitoksen viranomaiset rauhoittavat huolestunutta väestöä
Kainuun tartunnoista 75 prosenttia alle 40-vuotiailla – uusien rokotusten ottaminen aikuisväestössä pysähtynyt
1950-luku oli kyläkoulujen rakentamisen kulta-aikaa – lakkauttamiset alkoivat jo seuraavalla vuosikymmenellä
Kirurgi Lotta Purola väitteli palovammoista – lapsuuden rakkaimmat muistot Koskenmäeltä liittyvät metsässä ”mönkimiseen”
Arjen kuluissa voi säästää monella tapaa – Riitta Ryyti harkitsee ainakin kahdesti ennen ostopäätöstä
Hyvinvointialueet pahoittelevat myös Kainuussa ilmenneitä ongelmia kuljetuspalveluissa – ”Muutosvaihe on edelleen meneillään”
Arjen kuluissa voi säästää monella tapaa – Riitta Ryyti harkitsee ainakin kahdesti ennen ostopäätöstä