Paikallisuutiset
Metsähallitus kulottaa kuusi hehtaaria Härmänkylän luoteiskolkassa
Metsähallitus kulottaa torstaina 11.8. noin kuuden hehtaarin alueen Kuhmon Härmänkylässä Sauna- Kinnusen seudulla. Jos tuulet eivät ole liian voimakkaat, niin kulotus alkaa puolen päivän aikaan.
Kulotuspaikka sijaitsee aivan Kuhmon luoteiskolkassa Kostamustien pohjoispuolella aivan lähellä Hyrynsalmen kunnanrajaa. Sauna-Kinnusen kulotusta johtaa kuhmolainen metsänhoitopäällikkö Hanna Karppinen , joka työskentelee Metsähallituksen Metsätalous Oy:ssä .
Karppinen kertoi, että kulotuksen aloittamisessa ja sen vaiheittaisessa etenemisessäkin huomioidaan sää ja erityisesti tuulet, joiden voimakkuus voi vaikuttaa koko kulotuksen aloittamiseen tai sen polttovaiheisiin. Alustava sytytysaika on noin kello 12 ja Sauna-Kinnusen kangaspohjaista monikäyttömetsää poltetaan noin 5–6 tuntia.
Sauna-Kinnusella on tehty tukki- ja kuitupuuhakkuut ja puut on korjattu alueelta. Latvat ja oksat ovat polttoalueella, samoin muun muassa säästöpuut. Alkuperäinen aikataulu kulotukselle oli jo viime kesänä, mutta kulotusta siirrettiin.
Metsähallitus tiedotti, että luonnonoloissa metsäpalot ovat olleet monimuotoisuudelle tärkeä metsien häiriötekijä. Tehokkaan palontorjunnan ansiosta metsäpalot sekä paloalueet ovat merkittävästi vähentyneet. Tämän vuoksi paloalueiden lajit ja luontotyypit ovat uhanalaistuneet.
– Luonnonhoidollisten polttotöiden päätavoitteena on metsätalouskäytössä olevien monikäyttömetsien monimuotoisuuden lisääminen. Poltoilla tuotetaan palanutta ja hiiltynyttä sekä kuolevaa puuta, joka toimii kasvualustana useille eliöille. Polttojen myötä monien harvinaisten ja uhanalaisten lajien elinolot paranevat. Suomen metsissä elää esimerkiksi harvinaisia kovakuoriaisia, jotka ovat riippuvaisia palaneesta puusta.