Paikallisuutiset
Pannoitettuja metsäpeuroja melko paljon Nurmestien risteyksessä
Erityisesti Kuhmon alueen pannoitettujen metsäpeurojen sijaintitilanne päivitettiin Luonnonvarakeskuksesta torstaiaamulta aamuna 19. päivältä marraskuuta.
LUKE:n tutkija Antti Paasivaara viestitti, että metsäpeurat ovat kovasti jo syyspaikoillaan ja siirtyvät pikku hiljaa talvehtimisalueiden tuntumaan.
Sotkamontien ja Nurmestien risteyksen lähellä on useita pannoitettuja metsäpeuroja. Muutoin metsäpeurat ovat Kuhmon länsipuolikkaalla. Siellä niitä on enemmälti Timoniemen ja Ylä-Vieksin välisellä alueella.
Paasivaaran mukaan lumen tulo saattaa aiheuttaa liikettä jäkäläkankaiden suuntaan. Kolme peuraa ovat aika kaukana Venäjällä, mutta yksi niistä saattaa vielä tulla Kainuuseen.